keskiviikko, 27. kesäkuu 2007

Pieni perheenalku

693209.jpg

Seuraavana aamuna Robertin täytyi lähteä aamiaiselle ravintolaan, koska Natalia ei jaksanut jostain syystä tehdä enää aamiaista. Robertille maistui heti aamusta hummeri. :D

693244.jpg

Natalia oli myös mukana, mutta ei syömässä; laihdutuskuuri päällä. Robert suostui syömisen jälkeen Natalian kanssa kuvaan. Tuli siitä aika hauska. Natalia oli ainakin mielisssään.

693255.jpg

He lähtivät kahvilasta, mutta autossahan se meno vielä yltyikin. Vettä alkoi myös sataa; olihan loppusyksy.

693231.jpg

Heidän tultuaan kotiin ja sateen loputtua Natalia alkoi kunnostaa unohtunutta puutarhaa. Kaikki kukat piti heittää pois, koska kukaan ei ollut koskaan kastellut niitä. "Keväällä voin sitten kasvattaa uusia", Natalia hymyili.

693206.jpg

Robertkin osallistui puuhaan. Hän sai tehtäväkseen pensasaidan. Robert oli hieman harmissaan siitä, olihan aitaa melkein koko talon ympäri. :D

693254.jpg

Illalla he söivät pizzaa ja keskustelivat. Robert näytti olevan jo hirveässä vauvakuumeessa, vaikka olikin Nataliaa nuorempi. "Hankitaan jo vauva! Lupaan hankkia töitä heti ja hoitaa pienokaista vapaa-ajalla." kehotti Robert.

693221.jpg

"Mitä! Ei ihan vielä. Odotetaan pari viikkoa tai vuotta. Haluan keskittyä nyt vain meihin kahteen." yritti Natalia sopertaa.

693222.jpg

Heti syötyään pienen pizzanpalan Natalia joutui juosta vessaan. "Kauhean huono olo. Mistä tämä johtuu? En kai vaan ole... EIIII!" Natalia kirkui.

693252.jpg

Kun Natalia kertoi miehelleen, että oli ehkä raskaana, Robert alkoi heti innoissaan etsiä töitä. Löytyi tiskaajan paikka. Alku sekin.

693259.jpg

Seuraavana päivänä Natalialla oli jo parempi olo. Hän kutsui kylään Vikin. Viki oli kuitenkin vielä vaitelias, vaikka Natalia yriti sopia. Vierailu ei kuitenkaan kauaa kestänyt, koska Vikillä oli muka jotain muuta tekemistä.

693211.jpg

Natalian masu alkoi kasvaa vähitellen. "Ei yhtään kiva olo..." Natalia valitti. "Piristy jo! Kohta sinulla on poika tai tyttö!" Robert yritti piristää.

693235.jpg

Natalia kutsui ystävänäsä kylään ja kysyi tämän mielipidettä. "Minulla ja miehelläni on jo yksi lapsi. Lapset ovat ihania. Lapsemme voivat ystävystyä ja vaikka mitä. Hauskaa siitä vain tulee!" hän kehotti. Sirja ei viitsinyt riisua ulkovaatteitaan näköjään. :D

693212.jpg

Robert vei Natalian museoon katselemaan taidetta, mutta Nataliaa kiinnosti enemmän miehensä katselu kuin maalausten. Se varmaan oli hauskaa.

693234.jpg

Illanpäätteeksi he menivät syömään. He olivat kuin vastarakastuneet käytöksestä päätellen. Natalialle maistui ruoka; pitihän hänen syöttää kaksi aina samaan aikaan. :D

693303.jpg

Natalia meni heti sisälle nukkumaan, kun he tulivat kotiin. Robert jäi vielä autoon ja ulos tultuaan Viki oli heidän pihallaan. "Mitä vielä kuljeskelet näillä nurkilla? Antaa heittää!" Robert huusi, mutta Viki ei lähtenyt. Robert suuttui ja kävi toisen miehen kimppuun. Hän kuitenkin hävisi Vikille, joka lupasi olla palaamatta enää ikinä.

693250.jpg

Kun Robert oli kertonut Natalialle riidasta, Natalia heitti Vikin yhden ruusun pihalle. Robert osti vaimolleen suuren kimpun ihania ruusuja. Natalia lisäsi seinälle vielä heidän hauskan yhteiskuvansa.

693257.jpg

Synnytys alkoi vihdoin. Pizzan syöminen jäi kesken, koska Natalian täytyi nousta pahojen kipujen takia. Robert oli vielä suihkussa, mutta juoksi pian paikalle.

693238.jpg

Masusta tuli maailmaan kaunis tyttölapsi. Hän sai nimekseen Rebecca. Hän peri äitinsä ihonvärin ja isänsä siniset silmät. Hiukset tietenkin mustat. :)

693260.jpg

Natalia leikitti ihanaa tytärtään ja rakasti tämän hymyä. Nata syötti Rebecan aina hyvin. Äiti ei ollut lihonut raskauden aikana melkein yhtään.

693228.jpg

Liikuttunut isä helli pienokaistaan ja nukutti aina tämän. Rebecalla oli ehkä isänsä sylissä turvallisempaa kuin äitinsä. :D

693241.jpg

Pikku Rebecca sai omaan uteen huoneeseensa ihanat tapetit, kauniin kehdon ja söpön hoitopöydän. Söpö huone. :)

693243.jpg

Nuorella pariskunnalla oli taas aikaa toisilleen. Heti samana iltana synnytyksen jälkeen.

693245.jpg

Herättyään Natalia joutui vaihtamaan vaipat söpöliiniltään, mutta Natan mielestä se oli vaan hauskaa. :D

693248.jpg

Robert meni peittelemään lapsukaisensa ennen työhön lähtöä. Mies oli saanut jo ylennyksen ja oli nyt töissä pikaruokaravintolassa. Tytölle uni maittoi.

693262.jpg

Pieni perhe koolla myöhään illalla. Natalialla oli taas niitä pahoinvointi kohtauksia, joten hän halusi lohtua väsyneeltä mieheltään. "Ei kai taas lasta. Nyt heti. Miten selviämme? Rahaakin ei ole melkein yhtään, enkä kerkiä töihin pienten lasten keskellä!" itki Natalia. "Hoidan kyllä asian. Onhan minulla ainakin töitä ja saan koko ajan ylennyksiä." Robert lohdutti.

693232.jpg

Yöllä Natalia heräsi nälkään. Hän valmisti suuren annoksen spagettia. Olihan hän taas tulossa raskaaksi, koska maha taas pullistui. Väsyneenä Natalia yritti syödä jotain ennen kuin taas olisi juostava vessaan pää edellä.

tiistai, 26. kesäkuu 2007

Vaikeita valintoja

690449.jpg

Tämä nätti tummahiuksinen neiti on Natalia Lampi. Natalia muutti Touholaan Välitielle sopivan kokoiseen ja kauniiseen vaaleansiniseen taloon. Kuten huomaatte, hänen lempivärinsä on tietenkin sininen. :D Natalia sai rahoillaan onneksi vielä auton, joka on kyllä aika vanha. Nata on skorpioni horoskoopiltaan ja hän pitää hyvänhajuisista ja hienosti puetuista miehistä.

690496.jpg

Nälissään ollut Natalia sai olla vielä kauemmin nälässä, koska maukkaat paahdetut leivokset päättivät palaa ja samalla melkein koko keittiö olisi muuttunut tuhkaksi, ellei Nata olisi ollut niin fiksu, että oli tajunnut ostaa palovarottimen. Pian tuli palokunta. Lopulta Natalia joutui turvautumaan tavallisiin muroihin.

690451.jpg

Ulos hakemaan sanomalehteä mennyt Natalia kuuli itkua nurkan takaa ja meni katsomaan. Siellä itki nuori tyttö likaisissa vaatteissaan. Hän tuli heti Natan luo itkemään. " Hän jätti minut.. Yhyy.." Samantien sen sanoessaan tyttö juoksi pois Natalian tontilta. Jälkeenpäin Nata oli hieman hämmentynyt.

690453.jpg

Illemmalla tai yöllä Natalia päätti hieman pitää hauskaa. Nata oli sanonut ei kiitos töille, koska rahaa oli kuitenkin vielä pitkäksi aikaa. Natalia lähti ystävänsä ja tämän miehen kanssa Stadin parhaimpiin paikkoihin.

690547.jpg

Vaikka kaverit lähtivät jo aamulla, Natalia jäi vielä hetkeksi; olihan paikka auki yötä päivää. Natalian pää ei kuitenkaan kestänyt hurjaa menoa pitkään.

690521.jpg

Natalia ei jaksanut enää asua yksin, joten hän kaipasi miesseuralaista. Eihän siinä muukaan auttanut kuin treffipalvelu. Siihen upposivat loput simeleonit, mutta innostunutta Nataa se ei paljoa kiinnostanut.

690509.jpg

Taivaalta putosi tosi söpö tyyppi. Hänen nimensä oli Viki Kupru. Parin kysymyksen johdosta Natalia sai hieman tietää tästä tyypistä; hänellä on mammonatavoite, mutta se ei kyllä näy päälle päin hirveästi. :D Treffit alkakoon!

690518.jpg

Natalia kerkesi pukea hienot vaatteet päälleen ja keksiä lyhyisiin hiuksiinsa jotain erikoista ennen kaupungille lähtöä. He löysivät hienon ravintolan ja varasivat pöydän. Natalia päätti tilata vain täytekakkua äkkinäisen rahapulan takia. Viki kuitenkin vaivautui kohottamaan maljaa kauniille seuralaiselleen.

690540.jpg

Syötyään nuoret ihmiset päättivät hieman vielä pitää hauskaa tanssimalla tietenkin siis hitaita tanssimalla. Natalia ja Viki katselivat toisiaan todella lumoutuneina. He ihastuivat toisiinsa. :)

690533.jpg

Seuraavana aamuna Natalian ihastus oli tuonut kauniin punaisen ruusun oven viereen. Kaunis kasvi ja ihana runo saivat kunnia paikan sohvapöydältä, jotta kaikki näkisivät sen. <3

690529.jpg

Myöhemmin iltapäivällä Natalia sai puhelun joltain naiselta, joka kertoi pyytävänsä anteeksi yllättävää käytöstään uutta naapuriaan kohtaan. Siitä Natalia päätteli, että nainen oli ehkä se punapäinen tyttö. Kohteliaana Natalia kysyi tämän vointia, ja punapää kertoi uudesta ihanasta miehestään.

690539.jpg

Puhelun jälkeen Nata halusi virkistyä lämpimässä syysilmassa. Hän lähti kävelylle läheiseen puistoon. Se oli aika tyhjä, joten Natalla oli aikaa ajatella. Välillä hän oli keinumassa ja taas kävelemässä.

690456.jpg

Illan lähentyessä Natalia oli lähdössä kotiin kunnes hän tapasi todella komean ja tumman Robertin. Natalia kaipasi juttukaveria, joten asiaa piisasi. Heistä tuli pian ystävät ja todella hyvät sellaiset. Robertia kiinnosti enemmän Natalian asiat kuin Natan ihastusta Vikiä. Nata oli hämillään, mutta onnellinen saadessaan ihanan ystävän.

690523.jpg

Illalla iloisempana kuin koskaan Natalia oli vaihtanut pitkästä aikaa paitaa ja suunnannut autonsa kanssa pieneen baariin etsimään hauskanpitoa. Ihanan hauska ilme Natalta ainakin löytyy! :D

690534.jpg

Natalia siirtyi baarijakkaraltaan vähän hauskempaan seuraan. Rahaa tietty meni aika hirveästi eikä hänellä ollut vieläkään töitä. Velkaa tulee. Robertkin oli eksynyt samaan paikkaan. Nata oli siitä todella iloinen ja pyysi tätä mukaan peliin. Olihan miehen suostuttava. :D

690489.jpg

Kesken Nataliaa vastapäätä istuvan hölösuun takaa Nata näki parhaan kaverinsa olevan jotenkin maassa ja katselevan aivan toiseen suuntaan kuin missä Nata oli, mustapää lopetti pelaamisen ja ryntäsi Sirjan perään. "Moooooooi!!" hyvällä tuulella ollut Natalia huusi kaverinsa korvaan. Sirja pelästyi kuoliaaksi.

690552.jpg

Natalia otti murjottavaa ystäväänsä kädestä ja talutti tämän karaoke-laitteiden luo. Eihän Natalialla kyllä mitään ääntä ollut, mutta hauskaa ainakin oli ja ystäväkin piristyi.

690546.jpg

Natalian tullessa kotiin rämällä autollaan Viki oli hänen talossaan. "Mitä oikein teet täällä??" Natalia huusi raivona. "Koska me taidamme rakastaa toisiamme, ja tulin yllättämään sinut, koska emme ole nähneet pitkään aikaan!" Viki huusi takaisin ja lähti ulos talosta. "Katotaan nyt kuka rakastaa ketäkin.." Natalia mumisi itsekseen.

690544.jpg

Natalia kutsui Robertin kylään. Näytti jotenkin sellaiselta, että tunteet aikoivat lämmitä oikein kunnolla. Natalia taisi olla nyt ihastunut kahteen söpöön mieheen, mutta Natalialle mitkään valinnat eivät ole koskaan olleet liian vaikeita, koska hän aina tietää mitä haluaa...

690485.jpg

Natalia hyvästeli Robertin ja se hyvästely kesti kyllä aika pitkään. Natalian iltapäivällä hakiessaan postia postilaatikosta pilkotti kauniisti koristeltu rakkauskirje. Natalia arvasi kyllä, että se oli Robertilta, (Tietenkin. Keneltä muulta?) mutta avattuaan hitaasti kirjeen, hän hämmästyi. Viki oli lähettänyt ssen kirjeen sovinnoksi viime riidasta. Natalia paiskasi kortin roskiin, koska oli niin kyllästynyt jo jotenkin Vikiin, koska tämä riippui Natassa koko ajan. "Nyt tämän on loputtava ja heti!" Natalia huusi ja tarttui puhelimeen.

690491.jpg

Natalia kutsui iltamyöhällä Vikin kylään. "Saat tavata minulle todella läheisen ihmisen." selitti Natalia. "Selvä. Täytyyhän meidän jakaa toisillemme tärkeät asiat keskenämme." vastasi Viki innostuneena. Kun Robert asteli sisään, Viki meni jotenkin noloksi. Eihän hän ollut niin karismaattinen ja siisti kuin Robert. Robertilta lähti juttua, mutta Viki oli hieman hiljaisempi kuin yleensä.

690507.jpg

Kesken kaiken Natalia alkoi suudella rakastaan Robertia, kun Viki vain katseli vierestä. Viki tuli melkein ihan hulluksi nähdessään tapahtuneen.

690520.jpg

Joten Natalia sai ansaitsemansa läimäytyksen. "Senkin sika! Suoraan silmieni edessä! Oliko pakko?!" karjui Viki. "Rauhoitu! Kävimme vain yhdillä treffeillä. Ei siitä olisi pitänyt syntyä vakavampaa." selitti Natalia. Viki paiskasi oven lopullisesti kiinni.

690526.jpg

Robert muutti lopulta Natalialle. Robert valmisti heille nopean illallisen. "Miksi olet noin hiljainen?" Robert kysyi Natalta. "Olin liian ilkeä Vikille. Olen kauhea. Meillä oli alussa todella hauskaa, mutta..." Natalian oli keskeytettävä, koska Robert alkoi puhua päälle. "Unohda se riita ja koita saada hänestä vielä ystävä ja sovittaa kaikki. Kyllä hän leppyy." Samantien Robert kohotti maljaa täydelliselle tyttöystävälle. "Olet täydellisen ihana!" Natalia lähetti Robelle lentosuukon.

690537.jpg 

"Tämä varmaan piristää sinua." Robert kaivoi taskustaan jännittyneenä sormusrasian ja ojensi sen Natalialle. "Iiiiiik!!! Todella ihana! Suostun, suostun!!" Natalia kirkui ja pujotti kauniin kihlasormuksen sormeensa.

690531.jpg

Robert oli niin innoissaan, koska Natalia oli suostunut kosintaan, joten Robertin oli pakko päästä jo avioliittoon rakkaan kihlattunsa kanssa, joten mies pujotti kauniin sormuksen kauniin naisen sormeen. He pysyisivät näin ikuisesti yhdessä. Siinä nyt herra ja rouva Honka. <3

690538.jpg

Sitten vain muhinoimaan sängylle ja viettämään hääyötä.. :D "En halua sitten ihan vielä lapsia!" nauroi Natalia Robertille. "Minä olisin halunnut jo kymmenen samantien." nauroi Robert takaisin.

690459.jpg

Hyvää yötä! :D